8. syyskuuta 2025
Tiedote: Yhä useampi suomalainen on laatinut testamentin
Kiinnostus testamentin tekemistä kohtaan on kasvanut viime vuosien aikana. Lähes viidennes suomalaisista on kirjannut viimeisen tahtonsa. Erityisesti vanhempi väestö on laatinut testamentin aiempaa useammin. Lauantaina 13.9. vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää. Päivän avulla halutaan muistuttaa, että testamentissaan voi ohjata perintöä hyväntekeväisyyteen.
Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n teettämän tutkimuksen mukaan 18 prosenttia suomalaisista on tehnyt testamentin ja 40 prosenttia on harkinnut sen tekemistä. Kuuden vuoden takaisessa tutkimuksessa testamentin tehneitä oli 15 ja sitä harkinneita 40 prosenttia.
Testamentti on laadittu aiempaa useammin erityisesti vanhempien ikäryhmien keskuudessa. Yli 65-vuotiaista 41 prosenttia on laatinut testamentin, kun vuonna 2019 osuus tässä ikäryhmässä oli 30 prosenttia.
Tutkimuksen toteutti IRO Research Oy ja siihen vastasi 1000 suomalaista heinäkuussa 2025.
Jos vainajalla ei ole perillisiä eikä testamenttia, perintö menee valtiolle
Tärkein syy testamentin tekemiselle tai harkitsemiselle on halu päättää, mihin omaisuus menee kuoleman jälkeen. Tämän mainitsi syyksi 76 prosenttia vastaajista, jotka ovat tehneet testamentin tai harkinneet sen tekemistä. Luku on lähes 10 prosenttia suurempi kuin kolme vuotta aiemmin.
”Tahto päättää oman omaisuuden kohtalosta on erityisen vahva henkilöillä, joilla ei ole perillisiä. Tietoisuutta olisi syytä kasvattaa siitä, että nämä ihmiset tarvitsevat kirjauksen omasta toiveestaan tai perintö päätyy valtiolle”, toteaa VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski.
Valtiolle menevien kuolinpesien määrä on kasvanut, ja niiden arvot vaihtelevat vuosittain. Vuonna 2024 Valtiokonttorin mukaan kyse oli yli 60 miljoonan euron arvoisesta omaisuudesta. Valtiolle ohjautuneiden perintöjen käyttötarkoitusta ei ole määritelty.
”Myös perilliset voivat luopua perinnöstä, jos se on esimerkiksi hankala realisoida. Myös tällöin kuolinpesä ohjautuu valtiolle. Tästä syystä asioista kannattaa keskustella läheisten kanssa jo elinaikana”, kertoo Tornikoski.
Korkeasaari on rahoittanut kunnostuksia ja suojeluhankkeita testamenttilahjoituksilla
Tutkimuksen mukaan muita syitä testamentin tekemiselle ovat halu muistaa itselle tärkeitä ihmisiä (32 %), verosuunnittelun tekeminen perijöiden puolesta (21 %) ja omien arvojen mukaisen toiminnan edistäminen testamenttilahjoituksen avulla (10 %). Viimeisin syy korostuu 18—24-vuotiaiden keskuudessa, joista joka kolmas on kiinnostunut testamenttilahjoituksen tekemisestä.
Kaikista vastaajista kaksi kolmasosaa on kiinnostunut tukemaan hyväntekeväisyyttä testamenttilahjoituksella. Kiinnostusta löytyy monen eri toiminnan tukemiseen, mutta suosituimpia ovat sairauksien ennaltaehkäisy, hoito ja sairastuneiden tukeminen (25 %) sekä ympäristön- ja luonnonsuojelu (25 %).
Yksi suosittu testamenttilahjoittamisen kohde on Korkeasaaren eläintarha.
”Testamenttilahjoitus Korkeasaarelle on arvokas tapa tukea luonnon monimuotoisuutta. Korkeasaaren vastaanottamat testamenttilahjoitukset ovat mahdollistaneet muun muassa eläintilojen kunnostamista ja eläinten luonnollisilla elinalueilla tapahtuvien suojeluhankkeiden tukemista. Testamentin tekeminen on aktiivista toimijuutta, hyvän tekemistä asian eteen, johon uskoo”, kertoo Korkeasaaren markkinointijohtaja Susanna Silvonen.
13.9. vietettävä testamenttilahjoittamisen päivä (Legacy Giving Day) kannustaa keskustelemaan omaisuuteensa kohdistuvista toiveista. Testamentti antaa tekijälleen mahdollisuuden tukea perinnöillä yleishyödyllisiä yhteisöjä.
--------------
IRO Research Oy toteutti tutkimuksen testamentin tekemisestä heinäkuussa 2025. Edellisiä vastaavia tutkimuksia on tehty vuodesta 2019 lähtien. Tutkimus toteutettiin Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n Hyvä testamentti -kampanjan toimeksiannosta ja siihen vastasi 1000 suomalaista. Tutkimuksen otos painotettiin iän, sukupuolen, asuinpaikkakunnan tyypin sekä maakunnan mukaan vastaamaan suomalaista väestöä valtakunnallisesti.
Hyvä testamentti -kampanjan järjestöt: Amnesty International, Diakonissalaitos, Ensi- ja turvakotien liitto, FIDA International, Greenpeace, Helsingin ensikoti, John Nurmisen säätiö, Korkeasaaren eläintarhan säätiö, Kotimaanapu, Kuurojen Liitto, Lastenklinikoiden Kummit, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Nicehearts ry, Partiosäätiö, Patmos Lähetyssäätiö, Plan International Suomi, SEY Suomen Eläinsuojelu, SOS-Lapsikylä, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen luonnonsuojelun säätiö, Suomen Lähetysseura, Suomen Meripelastusseura, Suomen Pipliaseura, Tukilinja-säätiö, WWF ja Yhteisvastuu. Kaikki järjestöt ovat Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n jäseniä.
Lisätietoja:
Tessa Robertsson
Vastuullinen Lahjoittaminen ry / Hyvä testamentti -kampanja
viestinta@vala.fi
puh. +38 50 411 9912
Susanna Silvonen, markkinointijohtaja, Korkeasaaren eläintarha
susanna.silvonen@korkeasaari.fi
puh. +358 50 435 9539
https://www.hyvatestamentti.fi/