Ukrainan avustuskeräykset jatkuvat

VaLa julkaisi vuosi sitten uutisen Ukrainaan suunnattavista lahjoituksista, sillä suomalaisissa heräsi ennennäkemätön auttamisen halu Venäjän hyökättyä maahan. Osa näistä keräyksistä on edelleen käynnissä ja olemme tähän uutiseen päivittäneet listan käynnissä olevista rahankeräyksistä Ukrainaan.

 

Vaihtoehtoisia kohteita lahjoitukselle löytyy useita, ja lahjoittajaa voi mietityttää mitä kautta tuki auttaisi kaikkein eniten. Suomessa rahalahjoitusten pyytämistä säätelee rahankeräyslaki. Lain mukaan rahan keräämiseen tulee olla lupa, jossa kerrotaan keräystarkoituksesta eli siitä mitä lahjoituksilla aiotaan tehdä. Poliisi hallinnoi kaikkia voimassa olevia rahankeräyslupia, ja niihin voi tutustua Poliisin sivuilla. Lue lisää siitä, miten voit varmistua rahaa pyytävän tahon luotettavuudesta täältä.

 

Alla olevasta keräyslistasta voi valita haluamansa järjestön, jolle lahjoituksen haluaa suunnata. Mukana on esimerkiksi ukrainalaisia Suomessa auttavia tahoja sekä kriisialueella toimivia järjestöjä. Ukrainalaiset elävät sodan keskellä ja tarvitsevat myös suomalaisten yritysten tukea sekä nyt että pitkään sodan jälkeen maan jälleenrakennusvaiheessa. Auttamisesta voi ja kannattaakin kertoa eteenpäin muiden kannustamiseksi. Yritykset ja yhteisöt voivat tehdä sen esimerkiksi lisäämällä Ukraina-merkin nettisivuille, some-kanaviin tai kivijalkamyymälään.

 

Suomalaiset käynnissä olevat keräykset, joita järjestöt toteuttavat Ukrainan hyväksi:

 

Amnesty International Suomen osasto: https://www.amnesty.fi/lahjoita/ukraina/

Fida International ry: https://www.fida.info/lahjoita/lahjoita-katastrofiapuun/

Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö: https://lahjoitus.hdl.fi/apua-ukrainaan/~lahjoitukseni

Kirkon ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/lahjoita/ukrainan-sota/

Kotimaanapu: https://www.lahjoitaapua.fi/kohde/lahjoita_suomeen_tulleiden_ukrainalaisten_auttamiseksi__

Medialähetys Sanansaattajat: https://sansa.fi/lahjoituskohteet/ukraina/

Patmos Lähetyssäätiö: https://www.patmos.fi/artikkelit/ukrainan-kansa-hadassa-patmos-auttaa/

Pelastakaa Lapset ry: https://www.pelastakaalapset.fi/ajankohtaista/kampanjat/ukrainan-kriisi/

Plan International Suomi: https://lahjoita.plan.fi/hataapu

SOS-Lapsikylä: https://www.sos-lapsikyla.fi/hataapu_ukraina/

Suomen Caritas: https://www.caritas.fi/ukraina-katastrofiker%C3%A4ys-2022

Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys: https://kansanlahetys.fi/tyontekijat-ja-kohteet/hataapua-ukrainan-pakolaisille/

Suomen Pelastusarmeijan Säätiö: https://www.pelastusarmeija.fi/auta/lahjoita/katastrofi-ja-projektikerays

Suomen Punainen Risti: https://www.punainenristi.fi/lahjoita/ukrainan-kriisi/

Suomen Unicef: https://www.unicef.fi/tue-tyotamme/ukraina/

Suomen World Vision: https://www.worldvision.fi/auta-lapsia-ukrainan-kriisissa

UN Women Suomi: https://unwomen.fi/lahjoitukset/hataapukerays-ukrainaan/

Ukrainalaisten Yhdistys Suomessa ry: https://autaukrainaa.fi/