VaLa ja Marketing Finland selvittävät yritysten näkemyksiä lahjoittamisesta ja järjestöyhteistyöstä

VaLa ja Marketing Finland toteuttavat tutkimuksen, jonka tavoitteena on selvittää yritysten tekemien lahjoitusten sekä järjestöyhteistyön nykytilaa ja tulevaisuutta. Tutkimuksessa kysytään esimerkiksi yritysten tavoista tukea järjestöjä ja tehdä järjestöyhteistyötä, tukemisen kohteita sekä lahjoittamisen ja järjestöyhteistyön tavoitteita. Lisäksi siinä tiedustellaan lisäisikö mahdollinen lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentaminen yritysten tekemiä lahjoituksia.

 

Vastaukset ovat erittäin arvokkaita sekä yritys- että järjestötoimialalle. Vastaajat saavat halutessaan tutkimuksen yhteenvedon käyttöönsä tutkimuksen päätyttyä.

 

Järjestöjen edustajia kannustamme jakamaan tutkimuslinkkiä yrityskumppaneille. Aikaa kysymyksiin vastaamiseen menee noin 5 minuuttia. Kyselyyn voi vastata 12.4. mennessä tämän linkin kautta.