Tutkimus: Suomalaiset ovat vähentäneet lahjoittamistaan koronakuukausina

Järjestöt ovat huolissaan avustustyön jatkumisesta - maailmanlaajuinen auttamisen päivä kannustaa hyviin tekoihin tiistaina 5.5.


Kansainvälistä auttamisen #GivingTuesdayNow-päivää vietetään 5.5. koronaepidemian aiheuttamaan ennennäkemättömään tarpeeseen ympäri maailmaa. VaLa ry kokosi tietoa, miten suomalaiset auttavat nyt ja miten he suhtautuvat lahjoittamiseen tulevaisuudessa. Tuore selvitys osoittaa, että yksityishenkilöiden tuki hyväntekeväisyyteen on vähentynyt merkittävästi.


Koronavirustilanteen aikana lahjoittaminen on selvästi vähentynyt, selviää tuoreesta kyselystä. Lähes puolet vastaajista ilmoitti, ettei ole viimeisen kahden kuukauden aikana osallistunut millään tavoin hyväntekeväisyyteen. Yleensä suomalaisista 73 prosenttia osallistuu jollain tavalla hyväntekeväisyyteen.


Kuluneiden kahden poikkeuskuukauden aikana noin neljäsosa on kertonut tehneensä lahjoituksen ja viidesosa on antanut tavara- tai vaatelahjoituksia. Normaalioloissa kertalahjoitusten (30 %) lisäksi suomalaiset lahjoittavat säännöllisesti rahaa yhdelle (12 %) tai useammalle järjestölle (9 %). Järjestöt ovat ilmoittaneet jo nyt taloustilanteensa heikentyneen.


Järjestöt toivovat kansalaisten ja yritysten edelleen jatkavan arvokasta tukeaan. VaLan teettämän järjestökyselyn mukaan suurin osa on ryhtynyt siirtämään lahjoittajille suunnattua viestintää kanaviin, joita on mahdollista käyttää koronavirustilanteessa. Lähes puolet järjestöistä on ilmoittanut joutuneensa perumaan muun muassa erilaisia hyväntekeväisyystapahtumia ja feissausta.


Koronavirustilanne muuttaa auttamista

Kyselyssä tutkittiin miten koronavirustilanne tuo vaikutuksia lahjoituspäätöksiin tulevaisuudessa. Kolmasosa vastaajista kertoo, että jatkavat lahjoittamistaan samalla tasolla kuin ennenkin ja kolmasosa ei aio jatkossakaan osallistua hyväntekemiseen. Viimeisen kahden kuukauden aikana suosituimmat avustuskohteet ovat olleet: heikoimmassa asemassa olevien auttaminen kotimaassa (45 %) ja kehitysmaissa (33 %). Myös erilaisten sairauksien ennaltaehkäisy, hoito ja sairastuneiden tukeminen (18 %), sairauksien hoitomenetelmien ja terveyden edistämisen kehittäminen (13 %) sekä ympäristön- ja luonnonsuojelu (16 %) ovat saaneet tukea.

Tulevaisuuden lahjoittamisen kohteissa seuraavat nostavat suosiotaan: erilaisten sairauksien ennaltaehkäisy, hoito ja sairastuneiden tukeminen (24 %), sairauksien hoitomenetelmien ja terveyden edistämisen kehittäminen (19 %) sekä ympäristön- ja luonnonsuojelu (24 %). Vastaajien kiinnostus auttaa heikoimmassa asemassa olevia kehitysmaissa vähenee (24 %).

- Haluamme nostaa esiin kansainvälisen vastuun kantamisen tärkeyttä tässä poikkeustilanteessa. On ymmärrettävää, että ihmisten konkreettinen hätä ja huoli on kotimaassa. Monet järjestöt tekevät globaalia avustustyötä ja tukevat maailman heikoimmissa asemassa olevia. Ilman lahjoituksia järjestöt olisivat todella isoissa vaikeuksissa nyt ja pitkällä aikavälillä, kertoo VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski.

#GivingTuedsayNow-päivän kautta halutaan 5.5. nostaa esiin yhtenäisyyttä vallitsevaan poikkeustilanteeseen ympäri maailmaa. Ihmiset voivat osoittaa anteliaisuutensa monin tavoin päivän aikana: naapurin auttaminen, taitojen jakaminen tai lahjoitusten antaminen - jokaisella avunannolla on merkitystä.

Lisätietoja: VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski, p. 040 5963763

IRO Research Oy toteutti huhtikuun lopulla tutkimuksen ’COVID-19 vaikutuksista hyväntekeväisyyssektorille Suomessa’. Tutkimus toteutettiin Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n toimeksiannosta ja siihen vastasi 1000 suomalaista. Lataa tutkimuksen kooste
Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry edustaa 60 jäsenjärjestöä. VaLa ry toteutti huhtikuun lopulla jäsenjärjestökyselyn ’COVID-19 vaikutuksista hyväntekeväisyyssektorille Suomessa’, johon osallistui kolmas osa VaLan jäsenistä. Vastaajat toimivat laajasti eri toimialoilla luonnonsuojelusta ja ihmisoikeuksien puolustamisesta heikoimmassa asemassa olevien auttamiseen niin kotimaassa kuin kehitysmaissa.