TUTKIMUS: Korona-aika innosti suomalaisia auttamaan uusin keinoin

Helsingin yliopisto, Kansalaisareena ja VaLa ry kokosivat tietoa, miten suomalaiset ovat auttaneet koronakuukausina. Tuore selvitys osoittaa, että kansalaisten auttamisinto on poikinut uusia osallistumisen tapoja sekä aktivoinut erityisesti läheisten, mutta myös yritystoiminnan tukemista. Lataa tutkimuksen kooste


Koronavirustilanteen aikana kyselyyn vastanneista kaksi kolmasosaa kertoi auttaneensa perheenjäseniään, ystäviään tai naapureitaan ja 12 prosenttia oli antanut apua tuntemattomalle henkilölle. Peräti 28 prosenttia vastasi maksaneensa palveluista, joita eivät ole kuitenkaan pystyneet käyttämään koronaan liittyvien rajoitusten vuoksi. Lisäksi ihmiset innostuivat erilaisista tempauksista: 17 prosenttia vastaajista kertoi osallistuneensa yhteisöllisiin koronakriisiin liittyviin tempauksiin esimerkiksi laittamalla nalleja ikkunaan tai kiittämällä terveydenhoidon henkilökuntaa.


Perinteisemmät auttamisen tavat kuten vapaaehtoistyö ja lahjoittaminen ovat myös olleet suosittuja. Yleensä suomalaisista noin 70 prosenttia osallistuu jollain tavalla hyväntekeväisyyteen muun muassa antamalla aikaa, rahaa tai tavaroita. Vastaajista 26 prosenttia oli lahjoittanut rahaa hyväntekeväisyyteen. Lahjoituskohteina korostuivat terveys ja hyvinvointi kuten sairastuneiden tukeminen sekä lasten, nuorten ja ikäihmisten auttaminen.

- Ihmisten hätä ja huoli kotimaassa on nyt ymmärrettävä avun kohde. Kansalaisjärjestöjä huolestuttaa julkisen rahoituksen väheneminen ja ilman lahjoituksia järjestöt olisivat isoissa vaikeuksissa myös tulevaisuudessa, toteaa VaLa ry:n Pia Tornikoski.

Koronatilanteessa vapaaehtoistyötä järjestöissä kertoi tehneensä 11 prosenttia vastaajista, joista lähes puolet oli antanut apua ikääntyneille ihmisille. Monet vastaajista kertoivat, että koronarajoitukset ovat vähentäneet mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä.

- Aiempien selvitysten mukaan ikäihmiset ovat aktiivisia vapaaehtoistoimijoita. Kevään suositukset kontaktien välttämisestä näkyvät väistämättä nyt luvuissa, kertoo Elina Varjonen Kansalaisareenasta.

Koronavirustilanne muutti auttamisen asennetta

Kyselyssä selvitettiin, miten koronaepidemia on tuonut vaikutuksia tapoihin auttaa muita. Vastaajista 23 prosenttia koki tilanteen tuoneen muutosta ja kuvailivat auttaneensa muun muassa olemalla tiiviimmin yhteydessä ja yhdessä erityisesti läheistensä kanssa. Myös turvaväleistä ja käsihygieniasta huolehtiminen koettiin auttamiseksi.

- Lukuisat vastaajat kuvasivat, miten korona-aika oli herättänyt auttamishalun ja saanut heidät ymmärtämään auttamisen ja yhteisöllisyyden arvoa. Vaikuttaa siltä, että kevät on todella saanut ihmiset pysähtymään ja pohtimaan, ja tästä haluttiin myös tutkimuksessa kertoa poikkeuksellisen runsain joukoin, kertoo Henrietta Grönlund Helsingin yliopistosta.

TAUSTAA
Suomen Kyselytutkimus toteutti puhelinhaastatteluilla heinä-elokuussa tutkimuksen ’Koronaepidemiaan liittyvä auttaminen Suomessa’. Tutkimus toteutettiin Helsingin yliopiston, Kansalaisareenan ja Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry:n toimeksiannosta. Kyselyyn vastanneet tuhat henkilöä edustivat maan vähintään 15-vuotiasta väestöä Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kysely on osa kansainvälistä ’Understanding Global Generosity in Times of Crisis’ -tutkimushanketta, johon Suomesta osallistuu Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta.

LISÄTIETOJA:
Helsingin yliopisto, Henrietta Grönlund p. 050 3148772 ja Anne Birgitta Pessi p. 041 5443424
Kansalaisareena, Elina Varjonen p. 044 2400051
Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry, Pia Tornikoski p. 040 5963763

Lataa tutkimuksen kooste