Tiedote: TekojenTiistain tavoitteena on miljoona hyvää tekoa 30.11.

Hyviin tekoihin kannustavaa TekojenTiistaita vietetään jälleen tiistaina 30. marraskuuta. Kampanjapäivä herättelee Black Fridayn ja Cyber Mondayn jälkimainingeissa keskustelemaan auttamisesta, joka voi olla vaikkapa ajan, avun, lahjoitusten tai hyvän mielen tekojen antamista. Erityisesti nuoret olisivat halukkaita osallistumaan vapaaehtoistoimintaan, jos heitä pyydettäisiin mukaan.

 

Suomalaistutkimuksen mukaan vapaaehtoistoiminta kiinnostaisi 61 prosenttia 15–24 -vuotiaista, jos heitä pyydettäisiin mukaan. Tänä vuonna espoolainen koulu on ollut syksyn mukana TekojenTiistain suunnittelussa ja haastaa kampanjaan mukaan myös muut koulut. Tavoitteena heillä on ollut kampanjoida muun muassa hyvän yhteishengen ja hyvien tekojen puolesta.

 

”Koulussa olemme kuvanneet videon sosiaaliseen mediaan ja tehneet Kilonpuisto kipinöi -hupparit. Olemme tehneet tätä hyvällä yhteishengellä ja kaikki ovat tulossa innolla mukaan”, kertoo yläkoulun oppilaskunnan puheenjohtaja Neea Mäkitalo Kilonpuiston koulusta.

”Meidän kampanjamme edistää kaverin auttamiseen liittyvää hyvää tekoa, jos tarvitsee vaikka apua ja ystävällisyyteen, ihan vaikka oven avaamiseen toiselle.”

 

TekojenTiistain koordinaattorina toimii Suomessa VaLa ry ja päivään osallistuu vuosittain satoja yhteisöjä ja yksityishenkilöitä.

”Olemme todella iloisia, että Espoon koulussa oltiin innokkaita niin opettajien kuin erityisesti oppilaiden osalta tarttumaan TekojenTiistain toteutukseen. Uskon, että nuorilla on halu olla mukana muuttamassa maailmaa aloittaen omasta lähiympäristöstään, kunhan vain heitä kutsutaan osallistumaan”, sanoo pääsihteeri Pia Tornikoski VaLa ry:stä.

 

Vapaaehtoistyö tuo iloa

 

Anna Lassas Loviisasta on toiminut Invalidiliiton avustajakoirien kanssa tehtävässä vapaaehtoistyössä vuodesta 2012. Vapaaehtoistyö 'peesarina' on antanut Annalle itselleen paljon: ”Tykkään olla avuksi muille ihmisille ja on hienoa olla aitiopaikalla mukana seuraamassa sitä tärkeää työtä mitä avustajakoirat tekevät arjen apulaisina. Vapaaehtoistyö avustajakoirien parissa on tuonut minulle paljon iloa, uusia solmittuja ihmissuhteita ja rikkaita kokemuksia.”

Avustajakoiraa voi hakea fyysisesti vammainen henkilö. Koira auttaa henkilöä päivittäisissä asioissa, esimerkiksi nostaa pudonneita esineitä tai auttaa kaupassa käymisessä. Peesarit eli vapaaehtoiset toimivat tukihenkilöinä, jotka auttavat koiran kanssa toimimisessa kertaamalla ja opettamalla.

 

TekojenTiistai rantautui Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Kampanja on osa GivingTuesday-päivää, joka on saanut alkunsa Yhdysvalloista vuonna 2012, kun ihmisiä haluttiin sekä herättää tekemään hyvää että jakamaan omat hyvät tekonsa sosiaalisessa mediassa. Tempaus on maailmalla kerännyt osallistujia yli 150 maasta.

Lähde: Taloustutkimuksen Vapaaehtoistyö Suomessa -kysely, jona toimeksiantajana olivat Kansalaisareena, Kirkkohallitus ja Opintokeskus Sivis maaliskuussa 2021.