TIEDOTE 25.11.2020: TekojenTiistai-kampanja kannustaa jälleen tekemään hyvää

Globaalin kriisin ja eristäytymisen aikakautena tarvitaan ihmisiä yhdistäviä tekoja - TekojenTiistai-kampanja kannustaa jälleen tekemään hyvää 


Hyviin tekoihin yrityksiä, järjestöjä ja yksityishenkilöitä kannustavaa hyväntekeväisyyskampanjaa, TekojenTiistaita, vietetään tänä vuonna 1.12.2020. TekojenTiistaina halutaan herätellä keskustelemaan antamisesta – oli se sitten aikaa, apua, lahjoituksia tai hyvän mielen sanoja tai tekoja. Tänä vuonna tavoitteena on miljoona hyvää tekoa ja kampanja toivoo, että ihmiset jakavat hyvät tekonsa myös muiden tietoon

Hyväntekeväisyysjärjestöjen yhteistyöverkosto Vastuullinen Lahjoittaminen VaLa ry toimii Suomessa TekojenTiistain koordinaattorina. Viime vuonna TekojenTiistaihin osallistui satoja yhteisöjä ja lukuisia yksityishenkilöitä. Myös tänä vuonna mukaan on lähdössä niin isoja järjestöjä ja yrityksiä kuin pienempiä paikallistoimijoita. SOS-Lapsikylä on mukana TekojenTiistaissa jo kolmatta kertaa.


- Me haluamme olla mukana kannustamassa ihmisiä hyviin tekoihin ja nostamme viestinnässämme esiin vapaaehtoisia, jotka tekevät työtä haavoittuvissa oloissa kasvavien lasten ja nuorten hyväksi. Lastensuojelujärjestönä tarjoamme suurelle yleisölle erilaisia tapoja auttaa sekä lahjoitusten että tekojen kautta, SOS-lapsikylän viestintä- ja varainhankintajohtaja Leena Poutanen kertoo.

Globaalin koronakriisin ja eristäytymisen aikakautena hyvän tekeminen on tullut entistäkin tärkeämmäksi. Erityisesti nyt tarvitaan tapoja ja tekoja, jotka tuovat ihmisiä yhteen, vaikka fyysinen kokoontuminen ei olekaan mahdollista. Koronaturvallisuus huomioiden kampanjaan voi osallistua monin tavoin: esimerkiksi soittamalla ystävälle tai yksinäiselle vanhukselle tai ostamalla joululahjan vähävaraiselle perheelle.

- Vaikka koronarajoitukset ovat vähentäneet mahdollisuuksia tehdä vapaaehtoistyötä, niin syksyn perinteiset keräykset kuten Roosa nauha ja Nenäpäivä osoittavat onnistumisillaan, että Suomessa löytyy auttamisen intoa. Korona-aika on poikinut myös uusia osallistumisen tapoja, aktivoinut erityisesti läheisten tukemista ja innostanut ihmisiä mukaan erilaisiin tempauksiin, jota #TekojenTiistaikin tarjoaa, toteaa VaLa ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski.

TekojenTiistai rantautui Suomeen ensimmäistä kertaa vuonna 2018. Kampanja, alkuperäiseltä nimeltään GivingTuesday, on saanut alkunsa Yhdysvalloista vuonna 2012 kun ihmisiä haluttiin sekä herättää tekemään hyvää että jakamaan omat hyvät tekonsa sosiaalisessa mediassa. Päivä järjestetään tuttujen kulutusjuhlien Black Fridayn ja Cyber Mondayn jälkeen. Tempaus on maailmalla kerännyt osallistujia jo yli 150 maasta.

Lisätietoja:
- Pia Tornikoski, VaLa ry:n pääsihteeri
paasihteeri@vala.fi, p. 040 596 3673
- Leena Poutanen, viestintä- ja varainhankintajohtaja
leena.poutanen@sos-lapsikyla.fi, p. 040 570 8298