Tämän vuoden TekojenTiistaina rikotaan lahjoittamiseen liittyviä ennakkoluuloja

TekojenTiistaita vietetään huomenna tiistaina 29. marraskuuta! Kertauksena: Vastapainoksi Black Friday -päivälle perustettu kampanja pyrkii lisäämään keskustelua ja tietoisuutta antamisesta: ajan, avun, hyvän mielen sekä lahjoitusten muodossa. Kansainvälisen GivingTuesday-liikkeeseen voi tutustua tarkemmin täällä. Suomessa VaLan organisoimaa päivää vietetään tänä vuonna viidettä kertaa ja tämän vuoden teemana on lahjoittamiseen kannustaminen. Teema on tänä vuonna Ukrainan kriisin myötä noussut entistäkin näkyvämmin esille, mikä puolestaan on tuonut pinnalle myös lahjoittamiseen liittyviä ennakkoluuloja.

 

Lahjoittamiseen liittyviä ennakkoluuloja olemme käsitelleet muun muassa TekojenTiistain nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa. Tässä olemme hyödyntäneet visuaalisia elementtejä, joita kannustamme myös järjestöjä hyödyntämään. Lisäksi olemme yhteistyökumppaneidemme kanssa luoneet ennakkoluuloista blogipostauksia, joissa avaamme teemaa syvemmin. Lahjoittamon sivulle julkaisimme blogitekstin ''Saavutetaanko lahjoittamisen avulla todellisia muutoksia ja menevätkö lahjoitukset ylipäätään perille asti?'' Tietopiirin kanssa laadimme yhdessä järjestöille suunnatun blogitekstin ''Lahjoittamiseen liittyvät ennakkoluulot – mitä järjestöt voivat tehdä niiden rikkomiseksi?'' Lisäksi Tietopiiri julkaisi webinaarin TekojenTiistain tiimoilta aiheenaan ''Viestinnällisiä kohtaamisia - puhuttele järjestösi eri ryhmiä oikein''.