Ensimmäinen kirja suomalaisesta varainhankinnasta

Ensimmäinen suomenkielinen tietokirja varainhankinnasta julkaistiin 17.3. "Miljoonia (vai) mokkapaloja – Opaskirja yleishyödyllisen yhteisön varainhankintaan" on kirjoittanut Vastuullinen Lahjoittaminen ry:n pääsihteeri Pia Tornikoski. Pia kuului asiantuntijajäsenenä sisäministeriön asettaman rahankeräyslain uudistusta valmistelleeseen työryhmään. Kirjan kustantaja on Kansalaisfoorumi.


Kootulle tiedolle lahjoittamiseen ja varainhankintaan liittyvästä säätelystä on tarvetta: Suomessa on kymmeniä tuhansia yleishyödyllisiä yhteisöjä ja sitä myötä myös suuri määrä luottamushenkilöitä yhdistyksissä ja säätiöissä, joilla on vastuu yhteisöjen rahojen hankinnasta ja käytöstä. Opaskirja on tarkoitettu helpottamaan erikokoisten yhteisöjen varainhankinnan arkea.


Valtaosa suomalaisista suhtautuu lahjoittamiseen hyvin myönteisesti ja myös osallistuu hyväntekeväisyyteen. Kolmasosa lahjoittaa satunnaisesti eri keräyksiin tai järjestöille. Yksityisrahoitus eli varainhankinta on noussut järjestöissä entistä tärkeämpään rooliin julkisen rahoituksen tiukentuessa. Uuden 1.3. voimaan tulleen rahankeräyslain tavoitteena on sujuvoittaa lahjoitustoimintaa, ja uusi pienkeräysmuoto aktivoinee erityisesti pieniä ja vapaaehtoisvoimin toimivia yhdistyksiä.

Lisätietoja
Miljoonia (vai) mokkapaloja - Opaskirja yleishyödyllisen yhteisön varainhankintaan
- Pia Tornikoski puh. 040 5963763
- Kansalaisfoorumi, Anneliina Wevelsiep puh. 050 5900180