Eurooppa-päivän haastattelussa Sirpa Pietikäinen

9.5.2019

VaLa haastatteli europarlamentaarikko SIrpa Pietikäistä Eurooppa-päivänä 9.5. Sirpa kertoi näkemyksiään ja kokemuksiaan muun muassa kansalaisjärjestöjen työn merkityksestä ja niiden toiminnan rahoittamisesta sekä vapaaehtoistyöstä ja lahjoittamisesta.

VaLa: Tuoreen selvityksen mukaan suomalaiset päättäjät ovat sitä mieltä, että järjestöt tekevät tärkeää työtä: toiminta on osallistavaa, laaja-alaista ja usein valtakunnallista. Päättäjien mielestä järjestöt paikkaavat julkisen sektorin toimintaa tuottamalla palveluita sellaisilla sektoreilla, joissa yhteiskunta ei toimi tai niissä ei ole riittäviä voimavaroja – järjestöjen koetaan tekevän osan peruspalveluista.

Tärkeys ei kuitenkaan tarkoita julkisen rahoituksen kasvua. Päättäjät arvioivat, että järjestöjen tulee hankkia yhä suurempi osuus rahoituksestaan yksityisen rahoituksen kautta muun muassa lahjoituksilla.

Sirpa: Itse näen, että järjestöillä pitäisi olla enemmän perusrahoitusta, etteivät ne olisi niin riippuvaisia projektirahoituksesta. Projektirahoitus aiheuttaa epävarmuutta, esimerkiksi työsopimuksiin ja rekrytointeihin liittyen, sekä hankaloittaa pitkäjänteisen työn suunnittelua ja toteutusta. Palveluiden kehittäminen on tällä mallilla hankalaa ja pahimmillaan niiden laatu voi myös laskea. 

Järjestöjen erityisosaamiseen ja voimavaroihin kuuluu niiden kyky suunnitella toimintaa käyttäjälähtöisesti. Järjestöissä on usein mukana niitä ihmisiä ja tahoja, jotka myös palveluita tarvitsevat. Silloin osataan kehittää niistä paremmin tarvetta vastaavia. Järjestöjen työ, esimerkiksi vertaistuki, on usein kohtaavaa, silmästä silmään tehtävää työtä. 

Järjestöt eivät pysty toiminnallaan korvaamaan viranomaistyötä, mutta täydentävät tätä. Viranomaisilla ja järjestöillä on kullakin oma roolinsa, joka pitäisi pitää selkeästi mielessä. Viranomaiset tuottavat tärkeitä julkisen sektorin peruspalveluita, kun taas järjestöissä on usein mahdollista saada yksittäistä, ihmisen omiin tarpeisiin ja innostuksiin vastaavaa tukea ja toimintaa.

Henkilökohtainen budjetointi on tästä hyvä esimerkki. Tässä tarvitaan yhteistyökumppania, mentoria, joka yhdessä avun tarvitsijan kanssa suunnittelee budjetin käyttöä sekä auttaa valitsemaan ja toteuttamaan tarvittavia hankkeita ja haluttuja toimia. Henkilökohtaisessa palvelu- tai talousbudjetoinnissa lähdetään siitä, mitä avuntarvitsija itse haluaa, ja suunnitellaan yhdessä käyttäjän kanssa pärjäämistä ja hyvinvointia tukevat palvelut ja toimet.

EU-tasolla kansalaisyhteiskunta on joutunut valitettavan ahtaalle, varsinkin joissain maissa, joissa on hyökätty yleisemminkin perusoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatteita vastaan. Kansalaisyhteiskunnnan rahoitusta on leikattu roimasti ja toimintaa pyritty hankaloittamaan. Naisten ja seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia ajavat järjestöt ovat yksi esimerkki järjestöistä, jotka ovat kokeneet vastaiskuja. 

Tämä on erityisen huolestuttavaa tilanteessa, jossa kansalaisyhteiskuntaa pitäisi päin vastoin vahvistaa. Kansalaisyhteiskunnalla ja osallisuudella on tärkeä osa muun muassa ilmastotoiminnan, yhteisöllisten vaikka lähialueen kunnostushankkeiden, perusoikeuksien puolustamisen areenana. 

Vuonna 2011 vietettiin Euroopan parlamentin aloitteesta vapaaehtoistyön teemavuotta. EU:n laajuisia tilastoja vapaaehtoistyöstä ei ole saatavilla. Kansallisia tietoja on saatavilla vain muutamassa maassa. Kuitenkin EU-maissa on laaja yksimielisyys vapaaehtoistyön merkittävästä asemasta ja noin 22–23 prosenttia eurooppalaisista osallistuu vapaaehtoistyöhön. Euroopan komissio rahoittaa vapaaehtoistoimintaa mm. eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun, joka nykyään sisältyy Erasmus + ohjelmaan, kautta sekä eurooppalaisen vapaaehtoistyökeskuksen kautta. 

EU:n tulee kasvattaa resursseja kansalaisoikeuksien ja perusoikeuksien turvaamiselle. Toimin naisasioiden ja tasa-arvoasioiden valiokunnassa esittelijänä Euroopan parlamentin mietinnössä koskien perusoikeuksien ja arvojen ohjelmaa, joka tarjoaa hyvät puitteet järjestötoiminnan rahoittamiselle. Ohjelman resursseja onkin lisättävä. Ohjelman tavoitteena on suojella ja edistää EU:n perussopimuksessa vahvistettuja perusoikeuksia, tasa-arvoa, demokraattista toimintaa unionissa sekä torjua väkivaltaa.

VaLa: Lahjoituskohteisiin nähden Suomessa on tällä hetkellä voimassa yksi Euroopan suppeimmista lahjoitusten verovähennyskäytännöistä. Yritysten ja yhteisöjen tekemät lahjoitukset tieteelle, taiteelle ja kulttuurille ovat osin vähennyskelpoisia. Yhteisöt ja yksityishenkilöt ovat oikeutettuja verovähennyksiin yliopistoille tehdyistä rahalahjoituksista. Suomalaisten suosituimmat lahjoituskohteet kuten lasten, nuorten ja vanhusten hyväksi tehtävä työ Suomessa, kehitysmaiden lasten ja nuorten auttaminen sekä katastrofiapu eivät oikeuta verovähennykseen.

Sirpa: Mielestäni lahjoitusten verovähennysoikeutta pitäisi Suomessa laajentaa. Lahjoitusten merkitys on kasvanut samalla, kun julkista rahoitusta on leikattu, eivätkä muutkaan rahoituskanavat ole helppoja. Tässä tilanteessa lahjoitusten verovähennys olisi arvokas kannuste. 

Euroopan vapaaehtoistyön teemavuoden suosituksiin kuuluivat mm. vapaaehtoistyöstä annettujen korvausten verovapaus; lahjoitusten verovähennysoikeus; ja yksityishenkilöiltä saatujen lahjoitusten verovapaus. 

Oma näkemykseni on, että järjestöjen vero- ja alv-rajaa tulisi nostaa ainakin 100000 euroon silloin, kun tuotto menee lyhentämättömänä järjestön toiminnan tarkoitukseen. Järjestöjen oma varainkeruu voi olla merkittävää, jolloin vero- ja alv-rajaa pitäisi nostaa tämän edistämiseksi. 

Iso-Britanniassa hyväntekeväisyysjärjestöt eivät maksa alv:ia ollenkaan ostaessaan tiettyjä tavaroita ja palveluita. Järjestön täytyy rekisteröityä alv-velvolliseksi vain, jos myyt arvolisäverollisia tuotteita ja palveluita yli lähes 100000 euron edestä.

Suomessa tulisi myös muuttaa valtionapusäädöksien tulkintaa. Tämän hetkisen virheellisen tulkinnan mukaisesti tukia on vedetty pois sellaiselta kolmannen sektorin yleishyödylliseltä toiminnalta, jolle ei todellisuudessa ole markkinavetoista palveluntarjoajaa. Usein palvelu on loppujen lopuksi saattanut jäädä kokonaan tarjoamatta.

Toinen tulkintavirhe on tehty siinä, että järjestöjen palveluille on asetettu kilpailutusvaatimus silloinkin, kun oikeasti markkinaa ei ole olemassa. Tästä
ajankohtainen esimerkki ovat vammaisten asumispalvelut.  Nämä ratkaisut johtavat usein palveluiden heikkenemiseen, kun kilpailutuksissa vielä valitaan kaiken lisäksi vastoin hankintadirektiivin periaatetta, halvimman hinnan tarjoaja. 

Vaarallisinta tilanteessa on se, että tiukoilla nykytulkinnoilla kolmannen sektorin parempilaatuiset palvelut uhkaavat näivettyä koko ajan, kun ne häviävät kilpailutuksissa. Järjestöillä ei ole varaa pitää yllä palveluita ilman julkista rahoitusta. Niin ikään niillä ei ole resursseja osallistua julkisten hankintojen kilpailutusprosesseihin. 

Suomen turha kilpailuttaminen ei ole kuitenkaan EU:n vika, sillä kukin maa saa itse päättää, miten se kilpailuttaa yleistä taloudellista etua koskevat palvelut. Kysymys kuuluukin, onko kuulovammaisten tulkkipalvelu toimintaa, jolle on olemassa todelliset markkinat ja joka näin ollen tulisi kilpailuttaa? Valtaosa järjestöjen tarjoamista palveluista ei olisi tarve kilpailuttaa vaan ne voitaisiin hankia suorahankinnalla.

VaLa: Suomessa on julkisilla toimilla tuettu yliopistojen varainhankintaa ja verohallinnon tilastojen mukaan yritysten ja yhteisöjen ilmoittamat lahjoitussummat ovat lähes kolminkertaistuneet viimeisen viiden vuoden aikana. 

Lahjoittaminen tarjoaa monelle yritykselle mielekkään tavan osallistua arvojaan vastaavan yleishyödyllisen toiminnan tukemiseen. Monessa Euroopan maassa yritysten yhteiskunnallinen aktiivisuus näkyy myös työntekijöiden kannustamisena ajan tai rahan antamiseen. Kolmannen sektorin toimijoiden tukeminen on yrityksille yksi luontevista tavoista osallistua yhteisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen.
Olisiko mielestäsi mahdollista harmonisoida yritysten lahjoitusten verovähennysoikeutta tai muita kannustustoimia EU-tasolla? 

Sirpa: Yritysten osallistuminen ja lahjoittaminen ovat yksi mielekäs tapa yrityksille kantaa yhteiskuntavastuullisuutta. EU:ssa verolainsäädäntö ei ole yhteispäätöksessä, vaan vaatii yksimielisyyttä. Näin ollen kaikkien muutosten tekeminen on aina hidasta ja hankalaa. Voi olla pitkä tie odottaa, että EU saisi tällaisen harmonisoinnin aikaiseksi, vaikka idea sinällään on kannatettava.